Pikkunorssin tuleva eskarilainen

Hei eskarit ja vanhemmat!

Tervetuloa esiopetukseen Rauman Pikkunorssiin myös meidän Roihujen henkilökunnan puolesta. Ryhmässämme työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa Kerttu Junnila ja Pauliina Liukkoila sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Minna Kaistakari. Pauliina työskentelee Roihuissa 7.10. asti, jolloin vakituinen opettaja Heli-Maija Parjanen aloittaa.

Esiopetusaika on päivittäin 9-13, mutta päiväkoti Pikkunorssi on auki joka päivä 6.30-17. Muistattehan varata hoidon DaisyFamilyssa. Vallitsevan tilanteen takia varhaiskasvatuksessa on vahva maskisuositus niin sisä- kuin ulkotiloissa. Voitte saattaa lapsenne ryhmätilamme ovelle asti, mutta ryhmätilassa olemme vain me työntekijät sekä lapset. Muistattehan käyttää maskia tuonti- ja hakutilanteissa. Toivomme myös, että huolehditte lapsenne käsienpesusta jo eteistiloissa.

Ensimmäisellä eskariviikolla tutustumme toisiimme, uusiin tiloihin sekä päiväkodin lähiympäristöön. Ensimmäisten viikkojen teemana meillä on vahvasti ryhmäytyminen sekä uusiin kavereihin tutustuminen. Meillä on käytössä Kummaa-esiopetuskirja, jonka lapset saavat kotiin tutustuttavaksi loppuviikolla. Palautattehan kirjat takaisin maanantaina, säilytämme niitä pääasiassa eskarissa.

Pidämme vanhempainillan etänä zoomissa tiistaina 24.8. klo 17.30-18.30. Laitamme linkin lähempänä DaisyFamilyyn. Viestimme jatkossa muutenkin pääasiassa DaisyFamilyn kautta.

Muistathan tuoda eskariin:

  • tossut
  • ulkohousut ja hattu/lippis (lämpimillä säillä verkkarit tms. eri housut kuin sisällä)
  • kuravaatteet (sadetakki, -housut, kurahanskat ja saappaat)
  • varavaatteita
  • Juomapullo ulkoiluja varten
  • kansio tehtäviä varten

Innolla odotamme jo esiopetuksen alkua ja teihin tutustumista, nähdään pian!

Terveisin,

Kerttu, Pauliina ja Minna