Rauman pikkunorssi kiinnosti Educa-kävijöitä

Valtakunnallinen opetus- ja kasvatusalan Educa-tapahtuma järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 24.–25.1.2020 ja tapahtumaan olikin osallistunut jopa 19 300 kävijää! Kiinnostuneita kävijöitä riitti runsaasti myös Rauman pikkunorssin osastolla. 

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella Rauman kampuksella kehitettävä Rauman pikkunorssi -konsepti sai kiinnostuneen ja innokkaan vastaanoton osastollamme vierailleilta opetus- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja opiskelijoilta. Iloksemme saimme huomata konseptimme olevan monelle tuttu vähintäänkin käsitetasolla. Moni osastollamme vieraillut kävijä kertoi haluavansa kuulla lisää konseptin kehittämisprosessista ja sen etenemisestä. Inspiroivien keskusteluhetkien ohella yliopistolliseen harjoittelupäiväkotikonseptiin liittyvää tietoa tarjottiin myös havainnekuvien ja tietoiskujen sekä suositun tietovisailun muodossa. Tietovisassa palkintona olleita Pikkunorssi-kangaskasseja näkyi ilahduttavan paljon ympäri Messukeskusta, ja vegaaniset nallekarkit olivat suoranainen hitti.

Mitä kerroimme Rauman pikkunorssista? Kerroimme muun muassa sen, että kehitteillä olevan konseptin olennainen tavoite on varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen, kansainvälisen tutkimuksen ja käytännön lähentäminen Rauman kampuksen, harjoittelupäiväkodin ja varhaiskasvatuksen kentän yhteistyönä. Rauman kampuksella tammikuussa 2021 toimintansa aloittava yliopistollinen harjoittelupäiväkoti, Rauman pikkunorssi, tulee toteuttamaan englanninkielistä kielisuihkua ja toimimaan oppimisympäristönä, jossa lapsilähtöiset kasvatus- ja opetusmenetelmät tähtäävät opiskelijoiden, lasten ja huoltajien kokemukseen osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja, Jaana Lepistö, kommentoi onnistunutta tapahtumaa seuraavasti: ”Koin merkitykselliseksi sen, että OKL Rauman varhaiskasvatus näyttäytyi tuossa valtakunnallisessa suuressa tapahtumassa tulevaisuuskehittäjänä, jossa asiantuntijaryhmä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden kanssa yhdessä suunnittelee, kehittää ja rakentaa tulevaisuutta.”

Sydämellinen kiitos kaikille teille osastollamme vierailleille inspiroivista ja mielenkiintoisista keskusteluista! Nähdäänhän pian uudestaan.

Teksti: Meri Pihanperä, Susanna Itäkare
Kuvat: Greta Lahdenranta, Meri Pihanperä,
_______Kuvaverkko