Tutkimus ja kokeilu
Rauman pikkunorssi on tärkeä osa yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaa ja myös sen tutkimustoimintaa. Kansainväliset, kansalliset, tiedekunnan ja omalla kampuksella tehtävät tutkimukset antavat vahvaa tieteellistä perustaa varhaiskasvatuksen toteuttamiselle, hyvinvoivan yhteisön kehittämiselle sekä lasten ja perheiden tukemiselle.
Kehitämme jatkuvasti varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ja osallistumme verkostoihin ja hankkeisiin, joissa meidät tunnetaan luotettavina ja aktiivisina kumppaneina. Teemme yhteistyötä Opetushallituksen, Aluehallintoviraston, muiden yliopistojen, oman yliopiston, Rauman normaalikoulun, Rauman kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa ja muiden toimijoiden kanssa hankkeista riippuen. Myös kansainvälinen toiminta ja monipuolinen yhteistyö lisääntyy koko ajan.
Alla olevista linkeistä pääset näkemään Pikkunorssin ja yliopiston välisiin yhteistöihin tarkemmin.