KIRJOOSI N-Y-T, NYT

Kirjoosi –hankkeessa elellään juuri vauhdikasta aikaa. Alkusyksyn suunnittelut alkavat tuottaa tulosta ja hanke alkaa muuttua näkyvämmäksi ja konkreettisemmaksi Pikkunorssin ryhmien ja perheiden arjessa. Lokakuussa aloitimme hankkeen näkyväksi tekemisen Kirjoosin alkukartoituskyselyn muodossa. Kyselyn avulla halusimme ja haluamme edelleen selvittää mitä kieliä pienet pikkunorssilaiset perheissään puhuvat, millaisia lukemisen kulttuureja ja tapoja Pikkunorssin perheillä on, sekä miten lukemista lisäävää toimintaa voisi Pikkunorssissa kehittää ja tukea. Kysely on edelleen auki ja otamme vastauksia vastaan. Kaikki pienetkin tiedonjyvät ovat hankkeelle hyväksi.

Marraskuussa Pikkunorssin ryhmien tiimit täyttivät omaa alkukartoitustaan lukemisen nykytilanteesta ryhmissä. Alkukartoituksen ajatuksena oli herättää ryhmät huomaamaan, mitä kaikkea onkaan jo tehty ja mihin vielä voitaisiin kiinnittää huomiota. Marraskuussa pidimme etänä ensimmäisen kirjailijavierailun, kun Eppu Nuotio puhui vanhemmille mm. lukemisen merkityksestä lasten oppimiseen, tunnetaitoihin ja mielikuvitukseen. Ilta viritti ajatuksia kirjallisuuden kautta siihen, kuinka lukemisesta tuleekin yhteinen jaettu hetki, jossa mielikuvitus ja läheisyys korostuvat ja esimerkiksi iltasadun aikaan sen oman pienen aarteensa saa päivän päätteeksi kainaloon rauhoittumaan.

Joulukuussa Kirjoosi –hankkeen myötä Pikkunorssin ryhmiin on saatu Ipadit joihin on ladattu Lukulumo –sovellus. Lukulumo on kuvakirjapalvelu, jossa on noin 550 kirjaa, joita voi kuunnella yli 50 kielellä. Kirjoosi –Ipadit tulevat osaksi ryhmien iltasatuhyllyjä ja näin myös perheet pystyvät lainaamaan aivan uudenlaisia kirjoja kotiinsa lukuhetkille. Lukulumo –sovelluksen avulla pystymme myös moninaistamaan Pikkunorssin oman kirjaston kielihyllyä. Näin jokaisella perheellä on toivottavasti mahdollisuus lukea/kuunnella kirjoja kaikilla omilla perhekielillään.

Kirjoosi –hankkeen kautta hankimme kirjallisuutta ryhmiin ja joulukuussa jokainen Pikkunorssin ryhmä saikin kaksi lastenpsykiatri ja kirjailija Riikka Riihosen “Aada ja kiukkuleijona” (2020) kirjaa omakseen. Kirjat enteilevät toisen Pikkunorssin hankkeen tulevaa tammikuista webinaaria. Aada ja kiukkuleijona –kirjoja luetaan ryhmissä lasten kanssa ja ne liitetään osaksi ryhmien käytössä olevia iltasatuhyllyjä. Näin myös perheillä on mahdollisuus tutustua kirjan teemaan ja virittäytyä tulevaan kasvatukselliseen webinaari-iltaan.

Tuleva vuosi tuo tullessaan taas uutta ja jännittävää. Aloitamme Pikkunorssin oman hiljaisen kirjan työstämisen tammikuussa ja kirjailijavierailujakin on vielä keväälle tulossa. Hiljaiseen kirjaan voi tutustua jo etukäteen perheissä esimerkiksi IKI-TARUN (https://sites.utu.fi/iki-taru/taidelahtoiset-menetelmat/hiljaiset-kirjat/ ) oppaan avulla.

Ihanaa joulun odotusta sitä juhliville ja riemuisaa uutta vuotta kaikille!

Ensi vuonna tarinoidaan taas.

 

Kirjoittanut

Pikkunorssin Kirjoosi –vastaava Iida