PÄIVITTYVÄ KORONAVIRUSOHJEISTUS
Päivitys ma 4.7.2022
Vanhat ohjeistukset:
Tälle sivulle on koottu koronaviruksen leviämisen estämiseksi sovittuja linjauksia ja toimenpiteitä, jotka vaikuttavat Pikkunorssin toimintaan nyt kevätlukukaudella 2022. Sivu päivittyy tilanteen mukaan.
Yleiset ohjeet
- Varhaiskasvatukseen tullaan vain terveenä.
- Tehostetulla käsienpesulla, oikeilla yskimiskäytänteillä sekä tehostetulla tilojen ja leikkivälineiden siivouksella ylläpidetään hyviä hygieniakäytänteitä.
- Lasten kanssa toimitaan mahdollisuuksien mukaan pienryhmissä.
- Pikkunorssi on jaettu kolmeen palo-osastoon, jotka toimivat samalla rajauksena ryhmien väliselle yhteistyölle.
- Nukkumiseen varattuihin tiloihin ohjataan vain unta tarvitsevat lapset. Muille lapsille järjestetään lepohetkiä tai muuta toimintaa.
- Lapselle tärkeän lelun saa tuoda päiväkotiin ja viedä sen illalla kotiin.
- Päiväkodin koko henkilöstö käyttää maskia tai visiiriä.
- Henkilökunnan palaverit järjestetään pääsääntöisesti etäyhteydellä.
Ohjeita lapsen poissaoloon
Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky.
Varhaiskasvatukseen ei pitäisi tulla, jos on sairastumiseen viittaavia oireita.
Pikkunorssi informoi vanhempia ja henkilökuntaa niissä tilanteissa, joissa on saanut tartunnanjäljityksestä ilmoituksen positiivisesta koronavirus tuloksesta, jonka tartuttavuusaikana on oltu Rauman pikkunorssissa. Infoamme vanhempia, henkilökuntaa ja muita tarvittavia tahoja Daisyssa, sähköpostilla tai soittamalla.
Jos lapsi sairastuu varhaiskasvatuksessa tai koulupäivän aikana, oireinen lapsi siirretään erilliseen tilaan odottamaan huoltajaa aikuisen valvonnassa.
Tällaisissa tilanteissa toimitaan THL:n ohjeiden mukaan; ajantasainen ohjeistus löytyy THL:n Lapset ja koronavirus –sivulta https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus
THL: Koronaviruksen oireet ja hoito https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus
Altistumistilanteiden niin vaatiessa, voidaan esiopetuksessa käyttää etäopetusta.
Ulkopuolisten henkilöiden vierailut päiväkodeilla
Yli 10-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia, pestä kädet huolellisesti eteisen vesipisteellä sekä käyttää päiväkodin eteisistä löytyvää käsidesiä päiväkotiin tultaessa ja pois lähdettäessä.
Ylimääräistä kulkemista päiväkodin sisällä vältetään. Jos perheen lapset ovat eri ryhmissä, kulkevat vanhemmat ryhmien välillä ulkokautta.
Vasukeskustelut ja muut palaverit suositellaan hoidettaviksi etäyhteydellä.
Aloittavalle lapselle järjestetään mahdollisuus tutustumiseen, mutta käytännössä mahdollisuudet tulla tutustumaan rajataan iltapäiväaikoihin, jolloin talossa ei ole muita sisälle. Vanhempaa suositellaan vahvasti käyttämään kasvomaskia vierailun aikana.
Pikkunorssissa rajoitetaan ulkopuolisten henkilöiden vierailuja. Opetusharjoittelijoita otetaan päiväkodeille normaalisti, koronaepidemia-ajan turvakäytänteiden mukaisesti. Myös opiskelijat Rauman kampukselta, jotka ovat ennalta sopineet projektien tai tehtävien tekemisestä lapsiryhmän kanssa, saavat tulla päiväkodille. Tällaisilta ryhmiltä kerätään niin sanottu ”altistuslista” mahdollisen tartunnanjäljityksen helpottamiseksi. Tutkimusaineiston kerääjä voi tulla päiväkodille, kun siitä on sovittu etukäteen päiväkodin johtajan kanssa. Yliopiston ulkopuolisten ryhmien vierailut on peruttu toistaiseksi.
Kodin ja päiväkodin välinen viestintä
Perheet saavat varhaiskasvatuksen tiedotteet Daisy-järjestelmän kautta. Huoltajat ovat päiväkotiin yhteydessä Daisylla, puhelimitse ja tekstiviestein.
Rauman kaupunki noudattaa koronaviruksen leviämisen estämisessä Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän ja viranomaisten linjauksia. Pikkunorssin toiminnassa noudatetaan samoin Rauman kaupungin mukaisesti voimassa olevia koronaohjeistuksia ja –suosituksia.
Myös Rauman kaupungin nettisivuilta löytyy Tietoa koronaviruksesta -osio. https://www.rauma.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/tietoa-asiakkaille-potilaille-ja-opiskelijoille/tietoa-koronaviruksesta/
Linkistä https://www.satasairaala.fi/koronavirus-covid-19/epidemian-torjunta-ja-voimassa-olevat-alueelliset-suositukset löytyy Satasairaalan 7.1.2022 päivittämät alueelliset suositukset korona-epidemian hillitsemiseksi.
Anne Toivonen
päiväkodin johtaja
044-2427864
______________________________________________________________________________
Päivitys ma 30.8.2021
Ensisijaisen tärkeä on muistaa, että vanhempien käydessä sisällä suosittelemme vahvasti käyttämään maskia ja pitämään turvaväliä kaikkiin henkilöihin sisätiloissa.
- Vanhemmat saavat tarkistaa vain iltapäivisin lapsensa lokeron varavaate tilanteen.
- ti 31.8.2021 Versojen ja Taimet -ryhmien vanhemmat voivat saattaa lapsensa ruokalan ovelle aamupalalle. Lounaan tai välipalan aikana haku: soita aina erikseen ryhmän puhelinumeroon. Katso alla oleva kuva, josta näet mihin asti voit saattaa.
- Alueellisten suositusten mukaan lastenne hakutilanteessa henkilökuntamme käyttää kasvomaskia tai visiiriä hakutilanteen ajan myös ulkona. Lisäksi pidämme turvaväliä. Muistattehan, että suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä hakutilanteessa pihalla ja käydessänne lapsenne lokerolla iltapäivällä.
________________________________________________________________________________________________________________________________
Päivitys 9.8.2021
Alueellisten suositusten mukaan lastenne hakutilanteessa henkilökuntamme käyttää kasvomaskia tai visiiriä hakutilanteen ajan myös ulkona. Lisäksi pidämme turvaväliä. Muistattehan, että suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä hakutilanteessa pihalla ja käydessänne lapsenne lokerolla iltapäivällä.
______________________________________________________________________________
Päivitys 17.6.2021
Vanhemmat pääsevät iltapäivisin käymään lapsen lokerolla tarkistamaan vaatteiden määrän. Maskin käyttö sisätiloissa suositeltavaa. Pidäthän turvavälin edelleen sisätiloissa.
______________________________________________________________________________
KORONAN POIS PITÄMINEN PIKKUNORSSISTA – MUISTISÄÄNNÖT
KORONA OHJEISTUS / RAJOITUKSET MAANANTAISTA 8.2.2021 ALKAEN
Satakunnan ja Rauman heikentyneen koronavirus tilanteen takia Rauman pikkunorssi asettaa lisärajoituksia toimintaansa. Nämä ohjeistukset ovat voimassa toistaiseksi.
Saapuminen pikkunorssiin aamulla:
- Varaa aikaa tuodessasi lasta päiväkotiin.
- Tuo lapsesi hänen oman ryhmänsä eteiseen hoitoajasta huolimatta.
- Vanhemmat saavat liikkua vain lapsen oman ryhmän kuraeteiseen.
- Kuraeteiseen vain kaksi vanhempaa kerrallaan. Muistathan 2 metrin turvavälin.
- Sisätiloissa vahva suosituksemme on maskin käyttäminen.
- Vanhemmat tulevat koodilla eteiseen, pesevät omat kätensä ja riisuvat lapsensa ulkovaatteet ja jättävät ne eteiseen. Oman ryhmän työntekijä ottaa lapsen vastaan kuraeteisen ja naulakoiden välisellä ovella.
- Lapsen oman ryhmän työntekijä ottaa vaatteet lattialta ja vie naulakkoon. Lapsen kädet pestään tässä vaiheessa.
- Valitettavasti Pikkunorssin läpi käveleminen tai muiden kuin lapsen oman ryhmän eteisen oven käyttäminen ei ole sallittua enää.
Hakeminen päivän aikana ennen ulkoa hakemista:
- Ennakoimme päivän aikana hakemiset ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan, jotta lapsenne olisi mahdollisimman valmiina haettaessa.
- Saapuessanne hakemaan lasta, soittakaa ulko-oven vieressä olevaa ovikelloa. Tarvittaessa voitte soittaa lapsenne ryhmän puhelinnumeroon (kts. alta)
- Kun lapsenne saapuu kura-eteiseen, voitte tulla koodilla eteiseen ottamaan hänet vastaan. Tässä vaiheessa kerromme päivän kuulumiset ja annamme mahdollisesti tavaroita kotiin.
Ulkoa hakeminen:
- Pidämme 2 metrin turvavälin teihin.
- Emme suorita kirjauksia Daisy -tunnisteilla. Muistathan pyytää työntekijää kirjamaan lapsen sisään ja ulos.
- Pyydämme isompia sisaruksia, jotka eivät ole pikkunorssissa, odottamaan saattoportilla tai autossa.
Yhteydenotot ja kommunikointi vanhempien kanssa:
- Haluamme säilyttää avoimen ja tiiviin yhteydenpidon huoltajiin.
- Meidät tavoittaa Daisy – viesteillä, tekstiviesteillä ja soittamalla ryhmän puhelinnumeroihin.
- Ulkona keskustelemme mielellämme teidän kanssa lapsenne päivästä.
- Halutessanne voitte sopia etäyhteyden tai soiton lapsenne ryhmän työntekijöille.
Ryhmien puhelinnumerot:
Nuput: 0503226343
Silmut: 0504948362
Taimet: 0504421128
Versot: 0503071613
Naavat: 0503245419
”Näin on toimittava, jotta normaali palaisi – pidetään huolta toisistamme ja pysytään terveinä ♥”
päivitetty: 8.2.2021 – lisätty linkki THL-sivuille