Tiedesatu-hetki Turun tieteenpäivillä 14.1. 2022
Syksyn alussa saimme pyynnön kuvata tiedesatu-hetki Turussa tammikuussa järjestettäville tieteen päiville. Videon yhteyteen haluttiin kuvata tietopaketti liittyen lukupesä- ja kirjoosi hankkeisiin, jotka ovat olleet koko syksyn ajan näkyvässä roolissa päiväkodissamme. Molempien hankkeiden keskeisenä tavoitteena on lasten- ja perheiden lukijuuden lisääminen.
Meille ehdotettiin kahta kirjaa lukuhetkeä varten ja lasten kanssa päädyimme kirjaan Lepakon vuosi. Kirjan on kirjoittanut Mia Rönkä ja Thomas Lilley. Kirjan on kuvittanut Nadja Sarel.
Ajatus satuhetken toteutukseen syntyi lukupesähankkeen ideoista. Yhtenä ideana meillä oli toteuttaa lasten kanssa äänimaisema ja satuhetken kuvaaminen osui sopivaan aikaan ja päätimmekin toteuttaa lasten kanssa yhdessä kaikki videolla kuultavat äänimaisemat. Äänimaisemat nauhoitettiin yhden viikon aikana. Opiskelija Juha Särme oli mukana äänien nauhoittamisessa ja niiden käsittelemisessä lopulliseen muotoonsa.
Lisäksi alusta saakka meille oli tärkeää toteuttaa satuhetki visuaalisesti niin, että lapsi saa kokea sadun moniaistisena.
Loimme yhteen päiväkodin huoneista tilan, jossa sadun maailma muuntui todeksi. Askartelimme lasten kanssa huoneeseen lepakot. Huone tehtiin kokonaan pimeäksi ja erilaisilla väri- ja kohdevaloilla luotiin tunnelmaa sadun ympärille.
Kirjoosi- hankkeen kautta päiväkotiimme saatiin erilaisia käsinukkeja ja lepakkokäsinukke muutti satuhuoneessa omaan pesäänsä.
Tunnelman luominen onnistui todella hyvin, satu ja äänimaiset olivat kaikkien ryhmien kuultavissa viikon ajan huoneessa, jota kutsuimme ”lepakkohuoneeksi. Jokainen päiväkodin lapsista saivat tehdä lepakot ja ne olivat esillä huoneessa viikon ajan. Myös Rauman Normaalikoulun ekaluokka kävi kuuntelemassa sadun ja innostuivat lepakoista ja askartelivat omat lepakkonsa luokkansa seinälle. Satuhetkestä tuli siis kaikkien lapsien yhteinen kokemus.
Tiedesatuhetken toteuttaminen oli monivaiheinen projekti, jonka toteutukseen kului viikkoja. Se kuitenkin toteutui toivomallamme tavalla. Koko toteutuksen tarkoituksena oli havainnollistaa, miten erilaisilla keinoilla voidaan perinteisen kirjan lukemisen rinnalle tuoda myös erilaisia keinoja saada lapsi kokemaan satu moniaistillisena kokemuksena. Äänillä, valoilla luotiin maailma, jossa lapset tulivat osaksi satua.
Varsinainen kuvattu satuhetki ja siihen kuuluvat äänimaisemat saavat maailman ensi-illan sitten Turun tieteen päivillä 14.1.2022 klo 10. Lisäksi kuvattu video tulee nähtäväksi jokaiseen päiväkotiin Suomessa kevään aikana.