Unelmien päiväkoti 2050 – taito- ja taidekasvatuksen näkökulma
Olemme kolmannen vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoita ja osana Taito- ja taidekasvatuksen sivuaineen kurssia päädyimme pohtimaan, minkälainen unelmiemme päiväkoti olisi taito- ja taidekasvatuksen osalta vuonna 2050. Kurssilla olemme painottaneet käsityön, liikunnan ja musiikin näkökulmiin ja niihin paneudumme erityisesti tässä kirjoituksessa.
Miksi taito- ja taidekasvatusta?
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018) painottaa lasten monipuolista oppimista ja osallistumista. Varhaiskasvatuksen tulee tarjota lapselle mahdollisuuksia monipuoliseen taiteeseen, jonka avulla lapset pystyvät vahvistamaan omaa identiteettiään. Taidetta pitää toteuttaa sekä spontaanisti, että suunnitellusti. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2018).
Millä keinoin saavutamme tavoitteemme?
Tarjoaisimme henkilöstölle enemmän mahdollisuuksia kouluttautua ja lisäisimme vanhempien tietoisuutta aiheesta, siten taidekasvatusta pystyttäisiin hyödyntämään varhaiskasvatuksessa uusin keinoin. Ottaisimme vanhemmat tiiviimmin osaksi päiväkodin taidekasvatuksen arkea, jotta vanhempia pystyttäisiin osallistamaan enemmän. Myöskin materiaalin helpompi saatavuus ja järkevät hankinnat lisäävät motivaatiota ja mahdollisuuksia tarjota monipuolisia taidekokemuksia.
Konkretia kunniaan
Halusimme koota myös konkreettisia esimerkkejä unelmamme saavuttamiseksi. Vaikka kyseessä onkin unelma, halusimme pitää esimerkit realistisina emmekä lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta. Olemme huomanneet ongelman, että materiaaleja kyllä hankitaan ja niitä on, mutta loppujen lopuksi henkilöstöllä on suhteellisen pimennossa se, mitä kaikkea talosta löytyy ja miten niitä voisi käyttää. Tämän vuoksi olisi hyvä esimerkiksi kauden alussa koota yhteen materiaalit, joita yksiköstä löytyy ja käydä tämä henkilöstön kanssa läpi ja käytännön esimerkkejä siitä, miten materiaalia hyödyntää ja käyttää. Näin koko henkilöstöllä olisi valmiudet käyttää materiaaleja ja he olisivat tietoisia ja olemassa olevista materiaaleista.
Kauden alussa jokaiselle lapselle varataan omalla nimellä omat puuvärit ja vesivärit tai jotkin vastaavat taidevälineet, joita voisi tarvittaessa lainata kotiin esimerkiksi viikonlopuksi. Unelmiemme päiväkodissa toimisi lainaamiskulttuuri, jolloin perheet voisivat lainata kotiin muun muassa erilaisia urheilu-, askarteluvälineitä ja kirjoja. Lainaaminen toimisi siten, että vanhempi kuittaa nimellään, kun lainaa ja palauttaa välineen. Näin perheiden ei tarvitsisi itse hankkia kaikkia mahdollisia välineitä, lisäksi säästetään sekä luonnonvaroja, että kustannuksia. Päiväkotien olisi hyvä tiedottaa tulevista projekteista vanhemmille, jolloin vanhempia saadaan osallistettua arkeen mukaan. Näin vanhemmat voisivat esimerkiksi yhdessä lapsen kanssa keskustella tulevasta projektista ja tarvittaessa säästää siihen tarvittavia materiaaleja (kuten kananmunakennoja ja wcpaperihylsyjä.)
Taidetta ja kulttuuria voitaisiin tuoda päiväkoteihin esimerkiksi vierailevien tähtien avulla. Esimerkiksi erilaisista lastenohjelmista tutut hahmot voisivat tulla esiintymään lapsille tai vaihtoehtoisesti etäyhteyden avulla. Retkiä voisi painottaa enemmän taiteeseen, kuten museoihin ja urheilutapahtumiin. Tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi päiväkodin kesken voisi järjestää tapahtumia.
Iida Gottberg, Netta Hannula & Henna Cavén
Kuva: Pixabay, Michal Jarmoluk (https://cdn.pixabay.com/photo/2017/10/13/12/29/hands-2847508_1280.jpg).