Yksikin on tärkeä

Minä ja pelastaja Sauli Lehtimäki istumme piirissä lasten kanssa hämärässä huoneessa. Utuiseen tunnelmaan kantautuu jostain veden solinaa. Lattialle on levitetty kankaan päälle hiekkaa. On rauhallista. Tähän olisi helppo nukahtaa. Deep talk -tuokiossa kuulemme meditatiivisen kertomuksen rannalle ajautuneista meritähdistä. Opettajan sormi liikkuu kevyesti hiekalla, johon putoaa pieniä tähtiä. Tarinassa niitä on kymmeniä, ellei satoja. Opettaja kertoo, että hiekkarannalle saapuva sinnikäs hahmo päättää viedä joitakin meritähtiä yksitellen veteen. Siellä niiden on hyvä olla. Mutta tehtävä on vaikea.

– Mitä hyötyä tuosta on? Sinä et kuitenkaan pysty viemään noita kaikkia. Meritähtiä on niin paljon, toinen rannalle tullut hahmo sanoo.
-Mutta juuri sille yhdelle meritähdelle, sille se on tärkeää, meritähtiä kantava hahmo vastaa hiljaisesti ja jatkaa työtään.
Deep talk -hetki on pian ohi. Lapset jaksavat hyvin kuunnella vartin verran ja lopuksi hiekkaa saa koskeakin, myös aikuiset.

Päivämme jatkuu toisessa huoneessa, kun sukellamme eskariryhmän hulinaan. Siellä nuoret neidot ovat päättäneet rakentaa putkista, paloista ja renkaista asuntoauton. Pelastaja Mikko värvätään auttamaan kulkuneuvon teknisessä toteutuksessa. Renkaita asennetaan yhdessä pelastuslaitoksen tyyliin ja välillä leikkijät tarjoilevat uutteralle rekrylleen välipalaksi vesimelonikeittoa ja kahvia. Leikkijät kertovat lähtevänsä auton valmistuttua matkalle ja pakkaavat mukaan eväät. Autoa rakennettaessa omistajien tarpeet kasvavat ja Mikko joutuukin sanomaan, ettei asuntoautoon voi nyt rakentaa erillistä työhuonetta matkustajien toiveiden mukaan. Matkalle lähtijät lisäävät, että tärkeää on pakata myös rahaa, sillä ”tää perhe pysähtyy matkalla ehkä ravintolaan syömään”.  Asuntoauto valmistuu; renkaita on ainakin kymmenen. Mikko on jo lähdössä takaisin Rauman keskuspaloasemalle, kun eräs leikkijöistä vetää Mikkoa etusormesta.

-Ei. Kuule et sä voi nyt mennä, ku nyt sä tuut nyt mukaan tänne meijän matkalle, ja me lähdetään nyt, määrätietoinen perheenäiti toteaa. Kuljettaja painaa kaasua ja karavaanin automatka ryhmähuoneessa alkaa. Mikolle on järjestynyt seisomapaikka auton takapuskurin tuntumassa.

Samaan aikaan toisaalla pelastaja Jarnon päähän sovitetaan yksisarvisasua, kirjaimia asetellaan magneettitaululle ja Hama-helmistä syntyy tähti jos toinenkin. Jarno on jo ehtinyt saada lahjaksi tähden ja kutsun syntymäpäiville pelaamaan Minecraftia.

Jos voisi työpäivän aikana joskus pyöritellä kaikessa rauhassa sormea hiekassa, pukea päällensä yksisarvisasun tai rakennella tai askarrella? Aikuisten maailmassa mietimme resursseja, laskemme tunteja ja päiväkoteja. Kolmen vartin Pikkunorssi-tutustumiskäynnin tuloksia spekuloidaan hetken kuluttua pelastajien kesken.

-Kauas me oltiin tuolla? Vajaa tunti?  Ihan vetämätön olo. Monenlaista tapahtui ja melkoinen meininki oli kyllä. Siitä on aikaa, kun olen leikkinyt, yksi pelastajista pohtii.

-Olisipa hienoa, jos voitais pelastuslaitoksen puolesta käydä kaikissa päiväkodeissa ensin tutustumiskäynnillä ja sitten mentäis vielä uudelleen. Toisella kerralla otettaisiin paloturvallisuusasiat ja paloautot. Mutta päiväkoteja on Raumalla kymmeniä ja koko Satakunnan pelastusalueella se tarkoittaisi..

Tässä kohtaa Saulin ja minun katseet kohtaavat. Mieleen muistuu hetki hiekkarannalta. Sanon sitten:
-Mutta juuri sille yhdelle päiväkodille, sille se on tärkeää..

Kirjoittaja

Brita Somerkoski
Erikoistutkija, Kidisafe-hanke