Ideoita moniaistisen varhaiskasvatuksen kehittämiseksi 2/3

Tervetuloa lukemaan Taito- ja taidekasvatuksen sivuainetta opiskelevien varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden suunnittelemia ja tuottamia pedagogisia ideoita ja materiaaleja! Blogissa julkaistaan yhteensä kolme ideakokonaisuutta, joista tämä on järjestyksessään toinen. Kukin ideakokonaisuus sisältää kolme erilaista opiskelijoiden suunnittelemaa näkökulmaa tai lähestymistapaa teemaan. Ideoita ja materiaaleja saa hyödyntää niin varhaiskasvatuksessa kuin kotonakin.

Tämä ideakokonaisuus sisältää:
1. Tuoksujen maailmassa
2. Marionetti-harjoitus
3. Moniaistinen taikahiekka osaksi lasten toimintaa

Iloisia lukuhetkiä!

1. Tuoksujen maailmassa

Eri aisteihin tutustumalla luodaan lapsille mahdollisuuksia erilaisiin kokemuksiin ja elämyksiin. Me suunnittelimme helposti toteutettavan ja muokattavan kokonaisuuden, joka keskittyy hajuaistiin. Hajujen oppiminen tapahtuu hyvin nopeasti. Tuoksut yhdistyvät vahvasti muistiin ja tunteisiin. Tutut tuoksut tuovat mieleen merkityksellisiä muistoja ja saattavat saada aikaan tiettyjä tunteita.

Jos ei löydy valmiita lasi-/muovipurkkeja, käytä esimerkiksi pestyä raejuustopurkkia → painele kanteen reikiä neulalla, tai muulla terävällä esineellä → halutessasi koristele purkki haluamasi näköiseksi ja peitä sisältö (lasten ikätason mukaan toimintaa voi vaikeuttaa tai helpottaa) → lisää mauste tai muu haisteltava asia → aistielämys on valmis!

Aistipurkkeihin kannattaa laittaa voimakkaita hajuja sisältäviä ruoka-aineita tai materiaaleja. Voimakkaita tuoksuja sisältäviä ruoka-aineita ovat muun muassa kaneli, pippuri, appelsiini, kahvinpurut, minttu, banaani, valkosipuli sekä sitruuna. Luonnosta voi kerätä havunneulasia, voikukkia, käpyjä, koivunlehtiä ja sammalta, jotka tuoksuvat voimakkailta.

Emilia, Mila & Miia

2. Marionetti-harjoitus

MITÄ
Marionetit
Marionetti on nivelnukke, jota ohjataan ylhäältäpäin naruilla. Italiassa marionettien historia ylettyy Rooman valtakunnan ajoille. Marionetit on perinteisesti valmistettu puusta, mutta koulussa marionetti syntyy helposti myös sanomalehtipaperista tai erilaisista massoista esim. selluvilla.
(https://peda.net/raahe/raahen-lukio/taikakuu/monikulttuurisuus/italia/mjvn)

MIKSI
Toiminnan aikana lapset käyttävät eri aistejaan hyödyksi, ja tämänkaltainen toiminta tukee varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) mukaista toimintaa ja lasten oppimisen alueita. Harjoitus on pääasiassa näköaistiin perustuva, mutta toiminnassa myös kuulo-, tasapaino-, ja tuntoaisti pääsevät käyttöön.

 

MITEN
Toiminnan aluksi käydään yhdessä läpi, mikä on marionetti. Lapsille voi esimerkiksi näyttää kuvia tai videoita aiheesta. Seuraavaksi lapset jaetaan pareihin: toinen parista on marionettinukke ja toinen marionetin ohjaaja. Ideana on, että ohjaajavuorossa oleva lapsi ohjailee toisen lapsen käsien liikkeitä mielikuvitusnarun avulla. Jos marionettinuken toimessa olevan lapsen on vaikea hahmottaa seurattavaa liikettä, voi toimintaa helpottaa siten, että lapsen käsiin kiinnitetään löyhästi naru tai huivi, jonka avulla ohjaava lapsi voi liikuttaa lapsen käsiä.
Toiminnan taustalle voi laittaa soimaan musiikkia tunnelman luomiseksi. Musiikkia voidaan hyödyntää toiminnassa myös siten, että ohjaava lapsi huomioi musiikin rytmin tai tunnelman liikkeiden ohjauksessa.

Toiminnan muokkaus

  •  Liikuteltavaa kehonosaa voi vaihtaa (mm. käsi, sormi, jalka…)
  • Toiminta voidaan tehdä istuen tai seisten
  • Mielikuvitusnarun pituutta voi vaihdella, pidempi on haastavampi
  • Lapsille kannattaa antaa tilaisuus ohjata myös aikuista
  • Musiikin tahdilla voidaan vaikuttaa toiminnan vaikeustasoon

JATKOSSA
Halutessaan voi tehdä itse marionettinuken sanomalehdestä, rautalangasta ja maalarinteipistä:
Marionetti-tutoriaali englanniksi: http://www.youtube.com/watch?v=eLa2-zOr-Fg

MUSIIKKIVINKIT:

  • Children’s Music -kanavalla Youtubessa hyviä parin minuutin musiikkipätkiä lapsille taustamusiikiksi

Reipasta musiikkia:

  • Children’s Music — Happy Upbeat Music (Instrumental Music For Kids) – YouTube

Tasaista taustamusiikkia:

  • Taivalkunta Beat – Backing Track – A Summernight Dream (Päivät ilman sinua)

Vaihteleva rytmi:

  • Nostalgia – Tobu (No Copyright Music)

Tasainen, helppo musiikki:

  • Happy Kid’s Cartoon Music Background – YouTube
  • Soft & Cute Background Music for Kids – Royalty Free Instrumental Music for Video Background – YouTube

Marionettinukkekuva: Unsplash, Sagar Dani (https://unsplash.com/photos/BbOXC95sxlE)

Brita Perttula, Oona Palmeiro, Heidi Pitkänen ja Suvi Onnela

3. Moniaistinen taikahiekka osaksi lasten toimintaa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan lapsen tulee kokea asioita moniaistisesti ja tutustua erilaisiin työtapoihin esimerkiksi erilaisia materiaaleja käyttäen. Tällöin myös lapsen ajattelun ja oppimisen taidot kehittyvät. Kuulo-, maku-, näkö-, haju- sekä tuntoaisteja on mahdollista hyödyntää yksinään tai yhdessä varhaiskasvatuksen arjessa.

Meidän luomassa toiminnassa lapset pääsevät herättelemään näkö-, haju- ja tuntoaistejaan valmistamalla itse taikahiekkaa! Alla kerromme, kuinka nämä kolme aistia ovat toiminnassa käytössä.

Näköaisti: Taikahiekkaa saa värjätyksi eri väriseksi esimerkiksi mausteilla, värillisillä jauheseoksilla (mm. mustikka- tai karpalojauheella) tai elintarvikeväreillä. Siihen voi halutessaan lisätä vielä esimerkiksi glitteriä.

Tuntoaisti: Ainesosien sekoittaminen ja tunnustelu käsiä käyttäen, jauhoseoksen muuntelu (pelkkää vehnäjauhoa tai puolet vehnä- ja puolet maissijauhoa= erilainen tekstuuri) ja valmiin taikahiekan muotoileminen.

Hajuaisti: Taikahiekkaan lisätään erilaisia hajuja. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, vanilliinisokeri, kurkuma, kaakaojauhe, paprikajauhe. Huomaa, että hajun antavat ainekset voivat myös olla värin lähteinä.

Varhaiskasvatuksessa on huomioitava lasten allergiat, kun valitaan mausteita taikahiekan värjäämiseen ja hajun tuomiseen! Osa mausteista on myös vahvasti tekstiilejä ja pintoja värjääviä, kuten kurkuma, joka ei välttämättä lähde pesemällä pois.

Taikahiekan valmistusohje kahdelle lapselle:
4 desiä vehnäjauhoja
4 desiä maissitärkkelystä
1 desi öljyä
(taikinan värjäämiseen mausteita, elintarvikeväriä tai glitteriä)

  • Pöytä kannattaa suojata alustalla tai vahakankaalla enne toiminnan aloittamista ja lapsille voi antaa oman tarjottimen/ lihalaatikon, jossa taikahiekkaa muovaillaan.
  • Jauhoina voit käyttää maissi- ja vehnäjauhoja, halutessasi taikinan voi tehdä pelkästä vehnäjauhosta. Muovailuleikkejä varten paras koostumus tulee kuitenkin sekoittamalla puolet maissi- ja puolet vehnäjauhoa. Öljyksi sopii ainakin rypsiöljy sekä vauva öljy.
  • Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa mieluiten käsiä käyttäen. Taikinaa kannattaa sekoitella niin kauan, kunnes koostumus alkaa muodostua hiekkamaiseksi. Tarvittaessa lisää muutama pisara öljyä lisää.
  • Rautaiset muotit ja kulhot toimivat parhaiten taikahiekan kanssa, koska massa irtoaa niistä helpommin kuin muovisista astioista. Voidaan käyttää myös muffinssivuokia tai vaikka pikkuautoja.
  • Taikahiekka säilyy ainakin viikon ajan hyvänä tiiviisti pakatussa rasiassa.

Kuvia taikahiekan valmistuksesta

Lopuksi olemme koonneet leikki-ideoita, joita voi hyödyntää taikahiekkaleikeissä!

  • metallikipot ja muotit, pikkuautot ym. leikkeihin ja ”kokkailuun” taikahiekan kanssa. Taikahiekkaluomusten päälle voi halutessaan ripotella esimerkiksi kanelia tai kaakaojauhetta antamaan väriä.
  • tuoksutehtävä: mikä tuoksuu…. kanelilta? Jne.
  • Rakentamistehtävä: esimerkiksi tehdä punainen kissa, joka asuu sinisessä kopissa
  • hienomotoriikkaa kehittävää: tehdä keltainen ympyrä, punainen kolmio, sininen neliö (sopii vanhemmille lapsille)
  • havaintojen tekoa:
    • Miltä erilaiset jauhot ja jauheet sekä öljy tuntuvat käsissä?
    • Miltä valmis taikahiekka tuntuu? Millä eri keinoin sitä saa muuteltua?
    • Millaisia eri värejä taikataikinassa on, jos niitä värjäillään? Voidaan myös miettiä, mitä tapahtuu, kun jotain värjäävää ainetta laitetaan seokseen?
  • toiminnassa voi myös keskittyä yhteen aistiin kerrallaan! Tällöin lapsi joutuu sulkemaan kaksi muuta aistikanavaa, ja se on heille hyvä haaste.

Toiminnan ovat luoneet Aino Urholin ja Kaisa Viren, 3. vuoden varhaiskasvatuksenopettajaopiskelijat, Taito- ja taideaineet varhaiskasvatuksessa -sivuaine.

 

Artikkelikuva: Pixabay (https://pixabay.com/fi/photos/hiekkalaatikko-lapset-lapsi-sand-1583289/)